Niin se talven selkä ei meinaa taittua sitten millään. Tosin, heh, heh...  nyt se ei haittaa meikäläistä sitten yhtään kun olen hurahtanut hiihtoon ja etenkin luisteluhiihtoon kera koirien. Tiitun kanssa ollaankin käyty jo monta kertaa koirien vetohiihtoladuilla täällä etelässä. Emäntä on treenaillut ja Tiitu kuuliaisena tyttönä on aina ollut helppo ottaa mukaan minne tahansa laduille. Mummeli jaksaa hyvin meikäläisen innostuksen mukana tulla ja on ollut tosi ihanaa hiihdellä koiraladuilla kun Tiitu ei ole moksiskaan muista koirista eikä hiihtäjistä.

Kalle ja kieli

Nyt kun osaaminen hiihtämisen suhteen on emännällä edennyt siihen vaiheeseen, että luistelusuksiminen sujuu joten kuten, niin olikin sitten Kallen vuoro tulla suksien eteen. Kalle kuumana kaverina vaatii sen verran osaamista, että en ole uskaltanut kaverin kanssa lähteä ladulle ennenkuin oma osaaminen on edes jonkinlaisella tasolla.

Ensimmäisellä kerralla hieman testattiin miten homma sujuu yleisesti suksien kanssa ja kokeiltiin miten poika innostuu vetämiseen. No, innostuihin tuo niin kovasti kuvaaja-Heidistä (Kiitos Heidi kuvista ja hiihtoseurasta, mukavaa oli), että emäntä sai kyytiä ja vauhtia oikein kunnolla. Löysinkin sitten itseni kovalta maan pinnalta kun jalat alkoi tutisemaan vauhdin hurmasta :-).

Ensimmäinen treeni ja vauhti alkaa jo emännän päätä huimata!

Toinen kierros tehtiin Kallen kanssa sitten kaksistaan ja kierrettiin sama latukierros, jota oltiin jo muiden koiruuksien kanssa jo hiihdetty. Poika vetikin sitten ensimmäisen muutaman sadan metrin ihmettelyn jälkeen kuin vanha tekijä. Wautsi wei.. jee ja jippii... aivan valtavan ihanaa oli hiihdellä Kalle ravurin takana maisemien vaan viuhahdellessa ohi. Kalle kiituri oli tosiaan kuin vanha tekijä ja ihanaa oli hiihdellessä samaa tahtia kuin poika eteni määrätietoisesti edessä.

Ja sitten menoooooooxxxx.....

Nyt sitten pitäisi lumien vaan sen verran säilyä, että ehditään hiihtää vielä useita kertoja ennen kevään tuloa.

Mukavaa talven jatkoa ja hiihtokelejä kaikille!